sunnuntai 15. elokuuta 2010

Terkut Lahdesta!


Vielä piti heittää yksi kesäreissu; Lahteen! Mieheni osallistui Mölkyn MM-kisoihin ja sinnehän me tyttöset lähdettiin isin mukaan. Piti tietenkin kannustuksen ohessa katsastaa vähän Lahden putiikkeja. ;) Nämä supersöpöt Green Gaten lautasliinat löytyivät Sisustus Fannysta, olivat juuri saapuneet, jokunen sinne vielä jäi. Tiedoksi teille muille. ;)


Lautasliina/aterin -rasia on Kauppakeskus Triosta Sisustus Sitruunasta. Tätä Amanda B:n rasiaa olen muissakin liikkeissä ihastellut ja nyt se sitten olikin alle 1/3 normaalihinnasta, joten tämäkin lähti mukaan.


Yksinkertaista, mutta ah, niiiin kaunista!


Sunnuntaina sitten vielä harrastettiin pikkuneidin kanssa näyteikkunaostoksia, kun odoteltiin kotiin lähtöä ja isin pelien päättymistä.


Antiikkia, antiikkia...


Aika Vanha (Aleksanterinkatu 30, Lahti) vaikuttaa myös käymisen arviselta paikalta. Harmi, kun ei ollut sunnuntaina auki.


Wanhan tavaran puoti Onnen Päivät (Karjalankatu 2 A 17, Lahti) pitää kans seuraavalla kerralla tsekata.


Kiva, että mies on aktiivinen; talvisin Lahteen tulee käyntiä Finlandia hiihdon aikana ja kesällä MM-Mölkyn aikaan, joten seuraavalla kerralla lähdetään taas mukaan ja katsastamaan nuo muut paikat ja vielä muitakin! :)

Kivaa viikon alkua! Palaan huomenna työhöni 1,5 vuoden mamma- ja hoitovapaiden jälkeen, uudet tuulet puhaltavat...

perjantai 6. elokuuta 2010

Metallinappi 40-luvulta


Tämä kuva on vuodelta 1948 ja kuvassa esiintyvät lapset ovat isäni ja setäni. :) Isäni takin napit ovat aikamoisen suuret noin pieneen takkiin. ;D Minulla oli ilo saada tuo wanha isäni vauva-ajan takin nappi nappikokoelmaani. Nappi oli löytynyt pellolta jo noin 40 vuotta sitten, isäni oli silloin jotain parinkympin hujakoilla. Takki on aikoinaan päätynyt tunkiolle (silloiseen kompostiin, hih!) ja sieltä viety pellolle mullan mukana.

Tässä nappi-aarteeni nykyhetken kuvassa.

Nappi pääsee muiden wanhojen nappien joukkoon. Rasia Amanda B:stä Kuopiosta. Käykää ihmeessä kurkistamassa, jos liikutte Kuopio, Mikkeli tai Savonlinna -alueilla. :) Putiikit siis myös Mikkelissä ja Savonlinnassa. Amanda B:n tuotteita löytyy myös muista liikkeistä, mutta Kuopion liike on MUST Savossa sukuloidessa.

Leppoisaa viikonvaihdetta!

torstai 5. elokuuta 2010

Vanhoja aarteita ja arjen aloittelua


Viime viikonloppuna pidettiin pienet sukukekkerit mökillä. Lähistöllä on vielä nippanappa pystyssä edesmenneen vaarini siskon ränsistynyt kesämökki. Sinne kipaisimme serkkulikkojen kanssa tutkailemaan "aarteita". Nämä kengät ovat kokoa 36, aitoa vintagea. :)

Tässä koko "aarresaalis", kuvassa olevat muovilelut ovat 60-luvulta.

Högforsin viiden litran valurautainen pata. Painava ja arvokas! ;)

Laatutavaraa.com -sivustolla kolmen litran padasta pyydetään neljäkymppiä, joten tämän viiden litran purnukan arvo on vielä merkittävämpi. :)

Hangon keksirasia, kahvipurkkeja, vanhoja avaimia, lääkepurnukoita...

Nämäkin oli pakko pelastaa lyttyyn maatuvan mökin uumenista. ;)

Mökkikekkereillä kahviteltiin kesäisten servettien ja lautasten kera.

Kiitos vielä serkkuseni makoisasta vadelmatäytekakusta, jos tätä satut lukemaan!

Elokuussa jo mennään, heinäkuussa oli tapahtumia niin paljon, että bloggailu on hiukan jäänyt. Arki on jo koittanut ja uudet tuulet puhaltavat, meidän neiti on tämän viikon ollut jo päiväkodissa harjoittelemassa. On kuin koulun alku konsanaan, uusia varusteita on hankittu, tässä mm. ihanat Robeezin sisätossut. Nam, äiti ainakin tykkää ja kelpasi neitokaisenkin noilla kipittää. :) Viikon päästä palailen hoitovapaalta töihin, hupsista, miten nopeasti 1,5 vuotta kotiäitinä menikään!

Syksystä on kuulemma luvattu lämmintä pitkään, tuskin kuitenkaan helteistä, mutta lämmintä syksyä kuitenkin. Saas nähdä pitääkö sitten paikkansa... Aurinkoista elokuun alkua kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...