lauantai 27. helmikuuta 2010
Kirppisherkkuja
Kirppiksellä tuli pyörähdettyä ja sieltä lähti mukaan tällä kertaa vaatteita neidille. Nam, tuo muffinssipaita oli pakko saada, BabyGap, 2 euroa ja syksyn 2009 mallistosta. Kuin uusi! :) Lisäksi Tutan shortsit euron, Benettonin t-paita 0,50 €, Timberlandin lenkkarit 12 € ja sukat 0,20 € sekä Reiman fleece-hattu 4 €. Hatussa oli vielä nuo laputkin kiinni! Eihän noita vaan voinut olla ostamatta, kun kaikki oli kuin uusia! :)
torstai 25. helmikuuta 2010
Paketti Kanadasta
Kanadalainen ystäväni laittoi yksivuotiaalle tytölleni synttärilahjan ja se saapui eilen. Ihana paketti olikin! Saku Koivu oli Montrealissa ja hän oli suuri sankari siellä. Niinpä tässä ihanat jääkiekkojoukkueen fanituotteet näköjään myös meidän neitokaiselle! :) Pari joulua sitten joulupaketista löytyi Saku Koivu -minifiguuri jääkiekkovarusteissa! :D
Aloimme kirjeenvaihtoon, kun olin 11-vuotias! Emme tunteneet ennestään vaan saimme yhteystiedot kansainvälisen kirjeenvaihtoystävien välityspalvelun kautta. Olemme pitäneet yhteyttä siitä lähtien. Kirjoittelimme kirjeitä ja kortteja 80-90 -luvuilla. Sitten tuli sähköposti ja nykyään pidämme yhteyttä Facebookin välityksellä.
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Kirppistä ja lastenvaateshowta
Poikkesin eilen kirppikselle ja mukaani lähti tuo Brion helistin eurolla ja helmet 1,50 €.
Englannin serkulta tuli monta kassillista omille tytöille pieneksi käyneitä vaatteita. Tässä äidin mielestä ihquimmat! :)
Serkun vaatekassista löytyi myös tämä hauska Pipsa Possu (Peppa Pig) avaruuspuvussa! :)
Pidinkin sitten tuossa iltapäivästä tytön nukkuessa melkoisen vaateshown ihan itsekseni. ;) Meille uusia vaatteita on tullut viime aikoina monelta suunnalta, joten kaappien järjestelyä oli tämän päivän ohjelmistossa. Tässä kuvassa on synttärilahjakasi saatuja vaatteita. :)
Ja tässä mamman työkaverin tytöltä saatuja vaatteita. Tässä esittelyssä vain osa... ;)
Tässä tuliaisvaatteita kaukomailta. :)
Lisäksi joululahja-, alennusmyynti- ja norm.hintaiset vaatteet, kirppisvaatteet sekä pieneksi jääneet vaatteet ja säilytettävät vaatteet piti järjestellä uudelleen. Aika monta kategoriaa. ;)
tiistai 23. helmikuuta 2010
Peltirasioita
Jipii! Minulla on nyt ikioma Sanna Annukan Pauligille suunnittelema Juhla Mokka -kahvirasia! :) Tuolla aikaisemmassa postauksessahan haikailin tuon perään, kun en syksyllä sitä tullut ajoissa hankkineeksi, niin jäin sitten ilman. Mutta... vielä löytyi erään paikkakunnan R-Kioskin hyllyltä muutamia purkkeja! :) Oikeesti, hieno löytö tässä vaiheessa, kun rasiat tulivat myyntiin jo viime syksynä! :) Tuon kahvipurkin kuvitus on oikein mieleinen ja Pauligin nettisivuilla kerrotaankin seuraavaa: "Kahvirasian kuvitus nostaa mieliin lapsuuden kesät, tuoreen pullan tuoksun isoäidin keittiössä ja nuotiolla valmistetun pannukahvin aromit." Lisää voi katsoa täältä.
Lisäksi sain nimipäivälahjaksi tuon Iiro A. Ahokkaan suunnitteleman Sunnuntai-vehnäjauhot peltirasian. Nekin oli jo päässeet loppumaan täältä Prismasta! :D Muitakin peltipurkkien ja -rasioiden ystäviä siis on. ;)
maanantai 22. helmikuuta 2010
Äitiyspakkauksen makuupussi ja peitto vuodelta 1974
Ah, niin ihanan retro tuo makuupussi! :) Tämä aarre on ollut minulla vauvana, tallessa vielä lapseni mummolassa. Makuupussista on joskus poistettu vetoketju ja on toiminut sen jälkeen täkkinä. Joten aivan täydellinen tuo ei siis enää ole.
Tässä äitiysavustuspakkauksen peitto vm. -74. Hieman erilainen kuin nykyään. ;) Värit ovat niin mahtavan raikkaat ja aurinkoiset! Näitä peittoja olen nykyään nähnyt joillakin lapsilla vaunuissa ja rattaissa lämmittämässä. Peitto on käytössä nykyään lapsellani mummolassa käydessä.
Tässä peitto toiselta puolelta. Tämä kuosihan on niin samanhenkinen kuin Marimekon tämän kevään Erja Hirven suunnittelema Hedelmäpeli-kuosi. :D
perjantai 19. helmikuuta 2010
Apina-postia
Tänään oli postilaatikossamme apinoita! Finlaysonin Pikku-Aappa vauvan pussilakanasetti Liberolta. :) Meillä käytetään kertakäyttöisiä housuvaippoja ja Liberolla on kampanja maaliskuun loppuun, jossa syötetään kuusi koodia vaippapaketeista Liberon kampanjasivuille. Sen jälkeen saa valita lahjaksi joko nämä ihanat vauvan lakanat tai Aappa-kangaskassin ja esiliinan taaperolle. Aappa-kuosin on suunnitellut Sami Vulli. Koodeja on taas kertynyt ja eiköhän tuo toinenkin lahja tule siten lunastettua. :) Liberon sivuilla on tiedote, että pussilakoiden suosio oli niin suuri, että ne ovat tilapäisesti loppuneet. Vasta huhtikuussa saavat lisää. En ihmettele yhtään, että loppuivat, on niin kivat lakanat!
Kuvat: Finlayson
Kuva: Libero
Kuvat: Finlayson
Kuva: Libero
Tänään keittiössä
Keittiöön tuli hiljaittain uudet verhot entisten Peikonlehtikuvioisten tilalle. Näissä on väriä ja sopii paremmin punaisen syöttötuolin kanssa. :)
Meillä ollaan alalaatikoiden tyhjentämisvaiheessa... :) Äidin ahkera pikkuapulainen.
Tästä keittiöpyyhkeestä olen pitänyt tosi paljon, melkein jo ihan puhkikulunut. ;)
Viritin tuohon kattilaritilään S-koukkuihin roikkumaan pientä tavaraa koristeeksi. Tosin käytännöllisyys nyt pikkasen kärsii, kun joutuu jutut ensin ottamaan pois ennen kuin ritilän saa käyttöön. ;) Noh, pieni turhamaisuus on vain se "suola" tässä asiassa. :)
Mukavaa viikonloppua! Tervetuloa uudet lukijat! Kiva, kun olette löytäneet tänne. :)
torstai 18. helmikuuta 2010
Kurkistus tyttösen huoneeseen
Maalasimme prinsessan huoneesta kaksi vastakkaista seinää Tikkurilan Leivos-nimisellä pinkillä maalilla. Tässä nyt muutamia kuvia vielä keskeneräisestä huoneesta. Meistä vanhemmista seinien väri onnistui hienosti, tuli ihan yhtä makee kuin painetussa Tikkurilan mallipaperissakin! :) Huone heräsi todellakin jotenkin eloon, kun sai seinilleen makeeta väriä! Tyttömmekin hihkui ihmeissään, kun ensimmäisen kerran pääsi seiniä katselemaan. Taitaa olla mieluinen. ;) Sopivat verhot vielä puuttuu ja seinillekin pitää saada vielä jotain uusiin väreihin sopivia kuvia.
Mummilta tuli nuo ihanat puiset vaunut synttärilahjaksi ja Maileg-pupunen pääsi heti niiden kyytiin.
Unirättipupu on tärkeä kaveri untenmaille mennessä.
Molemmat mummot piipahtelevat silloin tällöin myös kirppareilla ja tässäpä heidän upeat löydöt myös näytille! Tuo perinteinen Jukka Hakka maksoi vain 2 euroa. (Ovh:han tuolla on yli kymmenkertainen!) Moitteettomassa kunnossa, siihen mahtuu vielä monta puuvasaran paukutusta. :) Ja ah, niin perinteisen ihanat huopikkaat lämmittävät myös äidin mieltä niin kuin tytön pieniä jalkoja. Noiden hinta taisi olla vitosen tietämillä. Molemmat Hakka sekä huopikkaat ovat olleet myös minulla, kun olin pieni.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Wanhat tulitikkuetiketit tauluksi
Aloin näpertää vanhoja tulitikkulaatikoiden etikettejä tauluksi. Pinta-ala osoittautuikin liian pieneksi. ;) Pitää kaivaa suuremmat kehykset esiin... Mutta tässä näitä ihanuuksia kuitenkin nyt näytille. Varsinkin nuo kahviin ja kotitalouteen liittyvät etiketit vetoavat minuun. Oman aikansa pienoismainoksia. Nämä ovat isäni pikkupoikana keräämiä etikettejä tai tikettejä, niin kuin silloin joskus 50-luvulla oli tapana sanoa. :)
tiistai 16. helmikuuta 2010
Pitkiä pellavia-aa!
"Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät...".
Laskiaistiistain tunnelmissa, pullakahvit uusimman Glorian kera. Kyllä kotiäidin kelpaa. :) Toisaalta mielessä jo kummittelee elokuinen töihin paluu ja pienen vieminen hoitoon. Mitenkähän sekin sitten lähtee sujumaan... Huokaus... Mutta onneksi tässä on vielä monia ihania päiväkahvihetkiä ihan vaan kotosalla. Tänään pikkuneidillä oli yksivuotis neuvola, hienosti oli tullut pituutta 3,5 cm kahdessa kuukaudessa lisää! On se kyllä hurjaa tuo kasvu- ja kehitys varsinkin ensimmäisenä vuotena. PS. Vinkki: Tilasin tuon lehden näytenumeron ja paljon muita täältä.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Kevättä(kö) jo rinnassa...
Nämä tyynynpäälliset ja auringonpaiste pistävät jo mielen kevättä kohti, värit ovat niin makeat!
Kiinnitän jotenkin nyt muutenkin huomion vihertäviin juttuihin, kevättä odotellessa... Ai että se on sitten ihana fiilis, kun lumihankien alta alkaa pilkottaa joku syksyllä istutettu kukkasipulin pää!
Nämä värit ovat mielestäni "pääsiäisvärejä" niin hempeitä ja keväisen raikkaita!
Tuo iso käpy vasemmalla on vanha matkamuisto 80-luvun puolivälistä Bulgariasta. Se on vieläkin minulla tallessa!
Akvaario tuo varsinkin talviaikaan iloa ja eloa. Tuota on mukava rapsutella, kun talvella ei pääse sormiaan upottamaan kukkapenkkiin. Akvaario on Etelä- ja Väli-Amerikka -teemalla sisustettu; kalat ja kasvit ovat sen alueen asukkeja. Oikeassa alalaidassa tai oikeastaan tuossa keskellä näkyvä patsas on tuotu Meksikon matkalta, Maya-intiaanien jaguaari.
Pirteää viikkoa kaikille!
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Ystävänpäivänä
lauantai 13. helmikuuta 2010
Onnea 1 vee
Tänään olemme juhlineet tyttöni yksivuotis synttäreitä. :) Vietettiin oikein kivat juhlat ystävien ja sukulaisten kanssa kotona. Eilen leivoin suolaisia ja makeita herkkuja, 16 kananmunaa meni eikä siihen sisältynyt edes täytekakku. ;) Kylläpä vuosi meni nopeasti! Nyt meillä ollaan jo taapero-iässä... mihin se pieni vauva oikein hävisi?!
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Muistoissa
Sain kuulla suru-uutisen maanantaina. 93-vuotias mummoni oli nukkunut pois. Vielä jouluna hän keitti meille riisipuuron ja sekahedelmäsopan itse kotonaan! Siinä on meille kaikille tavoitetta. Mummo oli oikea rautarouva. Mielessä on paljon ihania muistoja ja etenkin mummon neulomat villasukat ja patalaput. Vielä jouluna hän antoi virkatun pannunalusen. Laitoin sen keittiön vetolaatikkoon muiden patakintaiden ja -lappujen joukkoon, josta tyttöni levittelee tavaraa lattialle. Tuntui jotenkin todella hellyttävältä, kun tyttö löysi pannunalusen ja pyöritteli sitä ihaillen käsissään. Elämä jatkuu, muistot säilyvät.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Kesämuistoja lumikinosten keskellä
Lunta on tullut tänä talvena ennätysmäärä, 30 vuoteen ei ole ollut näin paljon lunta! Mieheni kanssa tuossa mietittiin, että millaiset tulvat tulee, kun kevätaurinko alkaa lumimassoja sulattamaan... Jännä ajatella, että pian on taas vihreää vaikka voi olla ettei krookukset ja tulppaanit ihan pian tuolta yli metrin korkeiden lumikinosten alta nousekaan! :D Tässä muutama kesäkuva näin lumisten maisemien keskelle.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Perjantain puuhia
Näpräsinpä tuollaisen kranssin. Hintaa sille tuli 5,50 €. :) Citymarketissa oli muutama kranssi joulumyynnistä jäljellä kahden euron hintaan. Sydämen hinta oli 1,50 ja nauhan 2 euroa. Samantapaisia kransseja oli myynnissä yhdessä liikkeessä huikeaan 36 euron hintaan! Ja siitä se ajatus sitten lähti... ;)
Kuva: Maileg
Tyttöni yksivuotis synttärit on ensi viikolla ja samalla kauppareissulla poikkesin ostamaan lahjapakettiin tämän ihanan Maileg-pupusen.
Viikonlopulle on tiedossa kaikenlaista puuhaa; maalarinteippiä ja maalia eli tyttösen huoneen maalausta! Tikkurilan söpö, pinkki "Leivos"-maalipurkki tuli ostettua ja pienempi purkki valkeaa maalia, jos vaikka tekisi jotain kuvio- tai sabluunimaalausta lisäksi. Niin ja joku ihana yksivuotis synttärikakkukin pitäisi miettiä valmiiksi. Jos teillä on kivoja vinkkejä tyttöjen kakuista, niin kertokaa. :)
Kivaa viikonvaihdetta!
torstai 4. helmikuuta 2010
Laura Ashleyn kevät
Tänään julkaistiin Laura Ashleyn kevät-kesä 2010 mallisto. Näitä taitaa nyt tipahdella vähän jokaiselta... Helmikuussa kun jo ollaan menossa. ;) Oheisesta videokoosteesta löytyy Lontoossa järjestetty lehdistötilaisuus:
tiistai 2. helmikuuta 2010
Maileg kevät/kesä 2010
Kuvat: Maileg
Mailegin kevät-kesä 2010 mallisto on ilmestynyt ja kävin jo nuuskimassa uusia juttuja. Varsinkin nämä pupuset kesämekoissaan olisi ainakin tämän äidin mieleen... :)
Ihastella voit lisää täältä. :)
maanantai 1. helmikuuta 2010
Roskislöytöjä muutaman vuoden takaa
Edellisessä kodissamme joku talon asukas oli tyhjentänyt kaiken kellarikomerostaa suoraan taloyhtiön roskiksiin. Totaalinen siivous siis! Meille kelpasi tuo Egmont-kitara vaikka siitä puuttuu yksi kieli. Kitara on saanut meiltä uuden kodin ja on ollut meillä olohuoneen seinällä. Lisäksi veimme kotiimme tuon vanhan karttapallon. Siitä oli valo mennyt rikki, mutta se ei haittaa, upea se on ilman sitäkin. :) Kuvassa on myös minun 80-luvulta oleva piianpeili. Sen maalipinta on jo kivasti rapistunut, mutta saa ainakin toistaiseksi vielä olla ajanpatinoima. ;) Kuvassa on myös tyttöni kummin tuomat aarteet Italiasta; Pinokkio ja suloiset Minni-kengät!
Heleää helmikuuta ja pirteää viikkoa teille lukijani! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)