maanantai 17. syyskuuta 2012

Omenoita ja piirakkaa

 

Sain työkaverilta pari muovikassillista omenia. Niitä on tainnut tulla nyt moneen kotipihaan yli omien tarpeiden. Facebookin Stadin omenapörssi on hieno keksintö tarjota ylimääräiset omput muiden käyttöön tai sitten tarjota vaikka työpaikalla sosiaalitilassa terveellisenä välipalana. Meillä on ruoskutettu nyt omppuja urakalla, niin hyviä ovat! Ja tehtiin pikkukokin kanssa superihanaa omppupiirakkaakin ja nautiskeltiin sitten vaniljajätskin kera. Laitan ohjeen teillekin jakoon, voissa ja sokerissa ei olla tässä versiossa säästelty. ;)

Omenapiirakka pellille

5 dl piimää
4 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
150 g sulatettua voita

Sekoita pohjan aineet hyvin yhteen ja kaada taikina leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. Lisää omenalohkoja sekä sokeria ja kanelia päälle. Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Jäähdytä ja nauti! :)



lauantai 1. syyskuuta 2012

Kahvirasia kantautui kotiin

Tänään oli niin sateinen päivä ja flunssakin vielä ettei tullut juuri ulkoiltua. Nooh, sen verran kuitenkin että kaupassa tuli käytyä ja sieltähän löysinkin tämän uuden Juhla Mokka -kahvirasian! Hieno on kuosi ja kiva idea, että toinen puoli on vaalea ja heleän raikas, kun taas toinen puoli on tummempi sävyinen. Siinä voi puolta käännellä mielensä mukaan. Mukava uudistus on myös tuo puinen kahvimitta muovisen sijaan.

torstai 30. elokuuta 2012

Uusi Juhla Mokka -kahvirasia 2012

Kuva: Paulig

Oioi, tämän haluan kahvirasiakokoelmaani! :) Oletteko muut haalineet näitä itsellenne? Edellisten vuosien postauksissa näistä olen myös intoillut.

Tässä tarkempaa tietoa paulig.fi-sivulta:

Suosittu Juhla Mokka -kahvirasiasarja saa viidennen odotetun jäsenensä syyskuussa. Uudessa Juhla Mokka -kahvirasiassa yhdistyvät suomalaisten perinteisesti rakastaman vaaleapaahtoisen Juhla Mokka -kahvin sekä uuden Juhla Mokka Tumma Paahto -kahvin sävyt. Värikäs kuvitus symboloi vaihteluja kahvien makumaailmassa ja ammentaa niiden eri sävyistä ja tunnelmista.

”Juhla Mokka -kahvirasia on vakiinnuttanut asemansa vuosittaisena keräilykohteena, jonka ilmestymistä suomalaiset kahvinystävät odottavat. Rasia esittelee samalla suomalaista kuvitusosaamista sekä lahjakkaita kuvittajia ja kertoo heidän kahvitarinansa”, kertoo Pauligin Senior Brand Manager Minna Saari.  

Kuvitus leikittelee kahvin eri sävyillä

Kansainvälisestikin tunnettu kuvittaja Lotta Nieminen leikittelee kuvituksessaan ajatuksella, maistuuko kahvi erilaiselta maalla ja kaupungissa. Häntä inspiroi ajatus, että eri tilanteisiin ja paikkoihin sopivat eri sävyiset kahvit.

”Lapsuudessani vaalea- ja tummapaahtoisille kahveille oli oma paikkansa. Rasian väreissä yhdistyvät kesämökkimme kirkkaat ja kaupunkimaiseman syksyiset ruskan sävyt. Värivaihtelut symbolisoivat vaihteluja makumaailmassa”, kertoo Nieminen kuvituksesta.

Niemiselle ominaiset vahvat värit, graafiset muodot sekä pienet yksityiskohdat näkyvät myös uuden Juhla Mokka -rasian kuvituksessa.

 ”Olen pienestä pitäen ihastellut mökkimme keittiön hyllyävuosikymmeniä koristanutta Pauligin Paula -kahvirasiaa. Siksi oli erityisen hienoa päästä suunnittelemaan oma versio rasiasta”, kertoo Lotta Nieminen.

Kahvirasiaa valmistetaan rajoitettu erä ja niitä on saatavilla hyvin varustetuista vähittäiskaupoista syyskuusta alkaen. Rasia sisältää 500g paketin perinteistäJuhla Mokka -kahvia sekä kahvimitan.

Kädentaitajistaan tunnettu Juhla Mokka julkaisi kahvirasian ensimmäisen kerran vuonna 2008 Klaus Haapaniemen kuvittamana. Haapaniemen jälkeen rasian on kuvittanut vuonna 2009 Sanna Annukka, vuonna 2010 Sanna Mander, vuonna 2011 Pietari Posti ja vuonna 2012 Lotta Nieminen. Juhla Mokka -kahvirasia ilmestyy seuraavan kerran vuonna 2013.

 Lisätietoja: Oy Gustav Paulig Ab

lauantai 25. elokuuta 2012

Cauniit Calout

Tänään vietettiin sisustuspuoti Cafe Latte Spiritin kesäpäivää. Piha ja puoti olivat pullollaan useiden myyjien upeita tuotteita, väkeä oli runsain joukoin ja sää suosi, aurinko paistoi ja oli mukavan lämmin päivä. Mukaani lähtivät nämä ihanat käsintehdyt Caloun puukengät! Niiiiin upeet! Näitä olen katsellut muutamista paikoista jo aikaisemmin, mutta sopivaa kokoa ei ole sitten ollut. Mutta ah ihanuutta nyt löytyi! :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tupaantuliaisissa

Eilen oltiin tupareissa. Jälkkäriksi oli tätä ihanaa Baileys-juustokakkua. Maiskis! Ohje oli napattu Kinuskikissan blogista: www.kinuskikissa.fi/baileys-juustokakku. Koristeet olivat nyt niin ajankohtaiset punaherukat suoraan pensaasta ja vihreyttä oli saatu muutamalla mintun lehdellä. Tässä kakussa oli käytetty Digestive-keksejä pohjassa kaurakeksien sijaan. Mukavaa viikonvaihdetta! :)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Oreganoa omalta pihalta

Meillä on pihalla pieni yrttimaa, josta on saatu satoa pitkin kesää ja nyt elonkorjuu tuottaa kesän tuotteita vielä myöhempää käyttöä varten. Upeita nuo oreganon kukat vielä kuivatuksen jälkeen. Äidin pikkuapulainen oli reippaana projektissa mukana, pienet sormet olivat oikein näppärät kuivien lehtien irrottamisessa. Lehdet jauhettiin ja valmista oreganoa tuli reilut kolme desiä. Kyllä maistuu erinomaisesti pizzan päällä, kun on ihan itse tehty. :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Saisiko olla omenoita?

Kuva: me&i

Oi nam, mikä ihana "sneak peek" me&i:n syksyn uutuuksista! Ihana kuva! Uusi mallisto lanseerataan 15.8., mutta tässä pieni omenanmakuinen maistiainen tulevasta. Olisikohan tuota omppupaitaa saatavilla neljä vuotiaan kokoisena... :) Pirteää viikon ja syksyn aloitusta!

torstai 2. elokuuta 2012

Täällä taas juustokakun kera!

Heipähei, blogini on ollut hissukseen, mutta nyt kokeilen bloggaamista uudelleen uusin välinein ja tämä postaus tulee nyt kännykästä. Siis on syytä juhlistaa tätä paluuta herkullisella kakulla! Nam, nam! Ohje on napattu täältä: www.sekasoppa.vuodatus.net/blog/94377

torstai 2. kesäkuuta 2011

Hellan ääressä helatorstaina


Reippailtiin rattaiden kanssa tänään auringon lämmössä läheiselle omakotitaloyhdistyksen järjestämälle pihakirppikselle. Iloinen yllätys oli eräällä pihalla auringon kanssa kilpaa päivää paistatteleva Brion punainen hella! Oooh, siellä se niin uljaana esittäytyi ja oli uutta pikkukokkia vailla, että eikun siitä sitten vaan kauppaa neuvottelemaan. Tätä olen jo pidemmän aikaa katsellut eri paikoissa tytölleni ja nyt se löytyi sattumalta. Kiva kiva! Hella vaan rattaiden työntöaisan ja istuimen jalkaosan väliin ja takaisin iloisin mielin reippaillen kotiin! Saimme monta huvittunutta katsetta matkan varrella, kun hella kulki rattaiden mukana uuteen kotiinsa. :)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Pietari Postin kuvittama Juhla Mokka -kahvirasia



Juhla Mokka -kahvirasiasarja laajeni jälleen, kun uusi rasia saapui kauppojen hyllyille toukokuussa. Kuvittaja-graafikko Pietari Posti on kuvittanut vuoden 2011 kahvirasian kesäisen raikkain kuvin. Oma kahvipurnukka kiipesi ostoskärryyn ja täydentää nyt kahden aikaisemmin ostamani rasian kokoelmaa. Sarjan ensimmäinen kahvirasia minulta puuttuu. Mitäs pidätte näistä kahvirasioista? PS. Pauligilla on käynnissä kilpailu, jossa voi voittaa samaan sarjaan sopivat kahvimukit. ;)

Kuvat: Paulig

lauantai 28. toukokuuta 2011

Pikku Pietarin torikujalla


Hei pitkästä aikaa!

Töihin paluu on verottanut meikäläisen blogin pitämistä - huh, edellinen postaus on ollut joulukuussa! Mutta asiaan... Anastasian aarteiden kuvia on nyt kuvituksena legendaarisen kuopiolaisen Pikku Pietarin torikujan verkkosivuilla! :) Hiphei, mikä kunnia! :D

Kuvia löytyy täältä:
http://www.pikkupietarintorikuja.net/?sivu=3

Kuva: Pikku Pietarin torikuja
Vehreän vihreää kesän alkua kaikille!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

No onkos tullut kesä...

Kuva: Hackmann
...nyt talven keskelle?! Ulkona ei siltä kyllä näytä, lumikinokset ovat valtaisat ja pakkastakin reippaasti. Ihana kesäkattila löytyi joulupukin tuomasta lahjapaketista! Olipas hauska yllätys näin talven keskellä! Kasvikset ovat kyllä vahvasti mielessä tämän kaiken joulumässäilyn jälkeen, huh huh, mikäkän siinä on että pitää jouluna "elää syödäkseen" kun se pitäisi mennnä "syödä elääkseen"?! :D

Mukavaa vuoden viimeistä alkavaa viikkoa!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Lahja isille

Meidän pikkuneidin isi sai näin upean silkkipaperiin ja paperinaruun käärityn isänpäivälahjan sekä itse tehdyn hienon kortin. Päiväkodin tuotoksia. Ajattelin että paketissa olisi tyynyliina sydänkuvioiden kera, mutta...
...siellähän olikin kaksi pupua nenät vastakkain! Hirmusen liikuttavaa ja söpöä. Kyllä kelpaa isin näin hienon tyynyliinan päällä nukkua. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 12. marraskuuta 2010

Partiolaisten joulukalenteri 2010

Partiolaisten adventtikalenterit ovat nyt myynnissä. Tämä on jo perinne meillä, joka vuoden must-juttu! Kalenterin eka luukku aukeaa jo 28.11.2010 eli ensimmäisenä adventtina. Mukavaa, että saa availla luukkuja hieman normaalia enemmän. ;) Kalenterin on kuvittanut Timo Kästämä.

Partiolaisten nettisivuilla on myös kalenterigalleria, jossa on kaikki adventtikalenterit esitelty 1940-luvulta lähtien! Itselleni tutumpia ovat 80-luvun kalentereiden kuvat, silloin olin kouluikäinen, joten kuvat ovat jääneet hyvin mieleen. Kuva: www.partio.fi

Ensimmäisen luukun avaamista odotellessa, mukavaa viikonvaihdetta!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Arvontavoitto!

Kuva: Maria ja pojat
Olipas kiva ylläri, voitin Maria ja pojat -blogin arvonnassa kauniin enkelikortin ja söpön nuottipaperista käärityn tuoksupussin. Enkeleitä tarvitaan aina ja ihanan hurmaavat tuoksut piristävät päivää kummasti!

Enkeleitä teille kaikille ja mukavaa viikon jatkoa.
-Anastasia-

lauantai 6. marraskuuta 2010

Punaista ja pinkkiä pyhäinpäivänä

Näin pyhäinpäivänäkin oli kirppis Myyrmäki-hallissa ja taitaa olla huomenna vielä tämän vuoden puolella viimeisen kerran. Siellä pyörähdettiin ja jotain kivaa tarttui mukaan. Mieheni bongasi tämän perinteisen lasten keinutuolin, hänellä oli ollut juuri samanlainen omassa lapsuudessaan ja halusi nyt tuoda "perinnettä" myös omalle tyttärelleen ostamalla tämän vitosella. Kuluneisuus ei haittaa yhtään, se kuuluu asiaan, juuri se "perintö" isältä tyttärelle tulee tässä hyvin esille.

Mailegin iki-ihanat Nisset ovat Cafe Latte Spritistä, ihanan lämminhenkinen ja -tunnelmainen puoti löytyy myös netistä! Vähitellen joulu alkaa kuin salaa hiippailla kotiimme... ;)

Näillä Kushies-uimatossuilla kelpaa steppailla Tyynenmeren rannalla... ;) Ja menee muutenkin paljaassa pikkujalassa hyvin vielä ensi kesänäkin. Vitosella lähti nämä meille.

I scream for ice cream... Me too! :D Gymboreen jätskipaita 1,50 €. Kuin uusi! :)

OshKosh B'koshin söpö neuletakki maksoi vain kaksi euroa, tätä ei voinut vastustaa, hauskat lehmät häntineen edessä...

...ja myös neuletakin selkäpuolella! :) Hymyssäsuin katselin tätä blogiani, aikalailla olen viimeaikoina kirppispostauksia tänne rustaillut. Heh, ei voi mitään kirppislöydöt ovat vaan niin kivoja että niitä on kiva esitellä muillekin ja kauempana asuvat sukulaiset ja ystävät tykkäävät täällä niitä käydä katselemassa. Joten tässä taas kirppiskatsaus.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Marraskuuta ja matkaa kohti

Kirppikseltä oli ostettava tämä Marimekon mehukkaan makea mekkosetti meidän neidille vaikka erilaisia mekkoja kaapissa onkin monta. Mut ei just tätä. ;) Hinta 12 euroa. Pieni taka-ajatuskin mekon suhteen tuli heti mieleen tai pitäisikö sanoa "etuajatus"...

Mekkoa tullaan käyttämään tämmöisissä maisemissa tässä lähitulevaisuudessa. :D (Kuva on parin vuoden takaa Venezuelasta.) En malttaisi odottaa... Mutta nykyään aika menee niiiiiin nopeesti, että ei huomaakaan, kun varpaat uppoaa lämpimään hiekkaan ja lämpö hellii. Sitä odotellessa jaksaa taas suunnata marraskuuta ja uutta viikkoa kohti.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Halloweenia!

Happy Halloween! Raapustelin mustalla tussilla mandariineille "Halloween-naamat". Pienet pöytäkoristeet keittiön pöydälle. :D Pieni neiti huomasi ne heti seuraavalla ruokailukerrallaan ja osoitti sormellaan ja sanoi ahhaaaa!

Kuvaukseen otin mandariinien alle isin mustan lenkkeilypipon, melko horroria! Vai mitä?! :D

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kaamosvaloja kehiin!

Kävimme Citymarketissa tänään ja sieltä lähti mukaan tämä Airamin minivalosarja vain 50 sentillä! Sisältää 40 minilamppua. Pimeys tulee joka ilta vain aikaisemmin. Kaamos tekee tuloaan ja pieniä tunnelmallisia valoja sekä kynttilöitä syttyy sinne tänne. Tykkään laittaa sekä sisä- että ulkovaloja jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ja onhan nyt jo lokakuun puoliväli. :D Perustelen näitä valoja sillä, että ne ovat kaamosvaloja eikä jouluvaloja, kun niitä laittelen hyvissä ajoin esille. ;)

Viritin valot tuohon pajutuoliin muutaman muratinoksan kera ja johan tuli kiva! Pieni valopikku iltahämärissä tunnelmaa tuomaan. Olisin laittanut valot tuon vanhan ikkunanpokan ympärille, mutta valot ovat suljettu neljäksi erimittaiseksi valorenkaaksi, joita ei voi avata. Eivät siis ole suorassa ketjussa, joten nuo pystyy asettelemaan erilaisiin ryhmiin.

Vinkiksi muillekin, jos näitä on kautta maan noin edullisesti Cittarissa. Johtuisiko sitten siitä että Airamin logo on uudistunut ja myyvät vanhalla logolla olevat valosarjat pois. Yhteishyvän sivuilla on myös kivoja koristevalovinkkejä täällä.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Tuikkutalolla tunnelmaa

Meillä oli kirpparipaikka viikon ajan suositulla itsepalvelukirppiksellä. Tänään kävimme hakemassa myymättä jääneet tavarat ja tilityksen. Hurraa! Viikonloppu alkoikin paremmin kuin hyvin, kirppikseltä irtosi 220,75 €! Ei hullummin, kun ajattelee että kaikki tavara oli itselle tarpeetonta ja täytti vain turhaan kaappeja ja varastoa. Myyntipaikan vuokra oli 42 € ja taas jälleen kerran epäiltiin saadaanko edes sitä kasaan, mutta hienosti sujui. :) Kirppiksellähän piti tietenkin sitten vielä katsoa, josko sitä jotain kivaa löytyisi. Tätä talolyhtyä en voinut ohittaa, niin söpö, jouluinen "piparkakkutalo". Hinta 2 €.

Pikkuneidille löysin BabyGAPin superihanan pehmeän pinkin velourasun, huppari ja housut, yht. 6 €.

Syksy taitaa pian kääntyä talveen... Calluna koristaa kastelukannua. Se näytti niin yksinäiseltä kesäkukkien jäljiltä, joten syys-talven koristus oli paikallaan.


Tunnelmallista viikonloppua teille jokaiselle!

lauantai 9. lokakuuta 2010

Anttilan syys-talvikuvasto 1966-1967

Uusinta uutta edullisesti Anttilasta! (Kuvat saa hiirellä napsauttamalla suuremmiksi, jos haluaa tarkastella pieniä tekstejä.) Tervetuloa selaamaan kuvastoa ja tilaamaan. ;)

Juhlapusero on mukava ratkaisu, kun Teidät on kutsuttu "ulos"...

Avaruusajan muotiasuja nuorille ja "nuorimielisille".

Goretexit ovat vielä kaukainen tuntematon asia... Ihania nämä ovat silti. ;)

Mannermaista neulemuotia!

Muodikkaita "päähänpistoja". :D

HiihtoLATUmuotia!

Taloustavaraosaston löytötarjouksessa Arabian kahvikupit.

Muodikasta rouvamallistoa, jossa myös suuria kokoja! Hillitysti muodikkaita arki- ja juhlapukuja.

Mukava, helppohoitoinen työ- ja kotitakki säästää muita pukujanne!

Viehkeytenne salaisuus! :D

Kirje postiin jo tänään! Tilatkaa postitse kuten sadattuhannet tyytyväiset asiakkaat tekevät. Älkää lähettäkö rahaa tilauksenne mukana! Toimitamme tilauksenne postiennakolla (jälkivaatimuksella). Muistattehan arvoisat asiakkaamme, että pyydämme lähettämään mahdolliset palautukset tavallisena posti- tai RAUTATIEPAKETTINA. :) Voitte myös tilata puhelimitse, se on nykyaikainen -nopea- mukava tapa! Puhelinsoitto ei maksa paljon, esim. 1 min. puhelu Jyväskylästä Helsinkiin maksaa vain 42 penniä!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...